Pimennysten astrologisesta tulkinnasta – Tarja Enoranta

Kuunsolmulinja on astrologisessa kartassa akseli, joka kertoo Auringon ja Kuun ratojen leikkauspisteestä. Avaruudessa ei ole tällä kohdalla mitään liikkuvaa murikkaa, vaikka kuinka tähyäisimme tähän eläinradan kohtaan. Kun Aurinko ja Kuu ovat molemmat tällä ”kuvitteellisella” tai teknisellä akselilla, kertoo tämä Auringon ja Kuun ratojen kohtaamisista. Tämä näkyy meille visuaalisesti Maahan siten, että joko Kuu kulkee Auringon editse ja tulee Auringonpimennys, tai Maa osuu Auringon ja Kuun väliin sillä tavoin, että hetkeksi Kuu ei saa heijastavia säteitä, ja tulee Kuunpimennys.

Koska planeetat kiertävät Aurinkoa radoillaan, ja Kuu kiertää Maata omalla radallaan, on luonnollista että välillä tulee näitä pimennyksiä, joita kutsumme eklipseiksiastrologiassa. Aurinkokunnassa Maan ja Kuun kierrot ovat säännöllisiä, ja tästä johtuen myös pimennykset tapahtuvat tietyssä syklissä. Ne eivät siis ilmaannu mitenkään odottamatta rangaistuksiksi meille, vaan ovat osa täysin normaalia kiertokulkua.

Ylläesitellyistä syistä on harmillista, että pimennyksiin suhtaudutaan pelokkaasti. Astrologisissa keskusteluissa on tavallista, että pimennyksen kohdistumisen omalle kartalle ajatellaan ”aiheuttavan” jotakin pahaa. Pimennyksen ajatellaan ilmanmuuta osoittavan jotakin vaarallista tai ikävää asiaa. Tällainen tulkinnallinen perinne saattaa karkottaa astrologian parista valoisampien harrastusten pariin.

Tottahan se on, että teknisesti pimennyksessä aina hetkeksi pimenee silmistämme jokin kohde. Aurinko tai Kuu joutuu varjon peittämäksi, huppuun ja jää piiloon. Tulkinnallisesti pimennyksen vastaavuuden voisi kääntää jopa nurinpäin: on kuin sulkisimme hetkeksi silmämme keskittyäksemme täysin tiettyyn asiaan tai ajatukseen. Silmät suljettuina meillä on tuokio aikaa kohdistaa tietoisuutemme, miettiä seikka uudelleen ja harkita.

Pimennysten osumisen omalle kartalle voisi ajatella vastaavan kohdevaloa tai tietoisuuden kärjistymistä tuohon pimennyksen linjalle (Auringon ja Kuun asteet eläinradalla) jäävän tekijän maailmaan, oli se sitten oman kartan Aurinko, Kuu tai jokin kartan akseleista. Pimennys on kuin kyltti, joka osoittaa, että juuri tämä asia pitää ottaa huomioon. Tässä ei pitäisi olla mitään pelottavaa, etenkin kun oivallamme sen olevan osa luonnollista sykliä.

Kuunsolmuakseli on meidän taivaan valojemme yhdistelmä, ja symbolisella tasolla solmujen voidaan ajatella sisältävän näiden molempien kirkkauden. Solmut liittyvät aikaan, ja osoittavat jokaista eläinradan merkkiä ylittäessään kunkin ajanjakson keskeisimpiä asioita. Nämä ilmenevät ajassa ennemmin sisäisellä alitajuisella ja psykologisella tasolla, eivätkä vastaa sellaisenaan tapahtumia.

Kun etsitään riittävästi aineistoa, ihan jokaiseen astrologiseen tapahtumaan voidaan yhdistää pahoja, huonoja ja ikäviä asioita, ja näin on pimennyksen alle tulleiden oman kartan planeettojenkin kohdalla. Tämä kertoo kuitenkin vain elämästä, johon kuuluu koko kirjo ylä- ja alamäkineen, menestyksineen ja polvilleen lankeamisineen. Elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, ja monien asioiden negatiivisuus on yllättäen oman päämme sisällä. Jokin tapahtumahetkellä vaikealta tuntuva seikka voi jälkeenpäin ymmärrettynä olla juuri se, mikä auttaa elämässä eteenpäin. Jälkiviisaasti voisi jopa ajatella niin, että olisinpa silloin ymmärtänyt asiakokonaisuuden, niin asioihin suhtautuminen olisi ollut paljon helpompaa. Pimennys saattaa juuri tuonkaltainen herkkyysaika ymmärtää jonkin asian nivoutuminen isompaan yhteyteen, kunhan kohdistamme huomiomme sen miettimiseen. Näin ajateltuna mielestäni on sääli, että hukkaamme meille tarjotun ”kyltin” ja sen sijaan kavahdamme pimennystä peloissamme. Pimennykset ovat osa elämää, eikä sitä pidä pelätä.