Paitsi että osallistuin symposiumiin, otin myös ennen matkaani yhteyttä Australian ammattiastrologien yhdistykseen, The Association of Professional Astrologers, www.apainc.org.au tiedustellen mahdollisuutta tavata jonkun heidän jäsenensä. Yhdistyksen puheenjohtaja Patricia Shepherd kertoi olevansa itse matkoilla ja suositteli siksi yhteydenottoa New South Walesin astrologiseen yhdistykseen, the Astrology Association of NSW (AANSW), www.astrologynsw.com.au.
Onnistuinkin sitten tapaamaan AANSW:n yhdistyksen puheenjohtajan, Dr. Neil Hairin ja vaimonsa Camille Batesin. Kävimme illallisella Sydneyn sataman äärellä ja jutustelimme yhdistystoiminnan eroista ja yhtäläisyyksistä maissamme. Neil ja Camille ovat muuten tavanneet aikoinaan nimenomaan seuransa toiminnassa. Astroharrastushan helposti johtaa hyviin ystävyyksiin ja joskus jopa syvempiin suhteisiin, meidänkin maassamme.
Paitsi länsimaisen astrologian asema australialaisessa kulttuurissa, fengshuin harjoittajana minua kiinnosti myös kiinalaisen astrologian asema australialaisessa ”astrologiascenessä”, onhan maassa ollut jo 1800-luvun puolenvälin kultakuumeesta lähtien suuri määrä kiinalaissiirtolaisia. Kuulemani mukaan astrologiset seurat kuitenkin keskittyvät lähes täysin länsimaiseen astrologiaan, kuten meillä Suomessakin. Astrologian yleinen arvostus ja esillä olo julkisuudessa vaikutti myös olevan samalla tolalla kuin ”länsimaissa” yleensä.
The Astrology Association of NSW, samoin kuin muiden Australian osavaltioiden astrologiset yhdistykset, kuuluvat kaikki maanlaajuiseen yhteisorganisaatioon, the Federation of Australian Astrologers (FAA), www.faainc.org.au. Neil ryhtyikin houkuttelemaan minua Melbourneen. FAA kun järjestää siellä tammikuussa 2018 seuraavan konferenssinsa, The 22nd International FAA Astrology Conference, www.faainc.org.au/faa-conference-2018. Yhtenä puhujana olisi muiden muassa asteroiditietouden Grand Old Lady, Demetra George. Relokaatiokartassani minusta tuli Sydneyssä nouseva härkä ja MC:ni uiskahti kaloihin. Melbournessa Saturnus olisi sitten tarkasti MC:lläni vesimiehessä. Paikkakunta alkoi siitäkin näkökulmasta kieltämättä kiehtoa!
Neil oli minua vikkelämpi ja ehti jo heti kesäkuussa kirjoittaa vierailustani sekä heidän yhdistyksensä Orbits-nimiseen jäsenkirjeeseen sekä FAA:n maanlaajuiseen, neljännesvuosittain julkaistavaan lehteen (FAA Journal). Tämän matkakertomukseni myötä kansainvälistä tiedotusta on nyt sitten hoidettu puolin ja toisin.
Jo lentäessäni varhaisina aamun tunteina pimeän Australian mantereen yli, koneen ikkunastakin tuli selväksi, miten valtavan upea erämaan yötaivas onkaan. Olen aikoinaan kummastellut osassa aboriginaalitaidetta käytettyä vimmaista pilkutusta, täplämaalausta. Pimeässä erämaan yössä, suurin osa visuaalisesta informaatiosta tulee taivaankannesta. Koneessa tuumin, että tuo loputon valopisteiden määrä on tuskin voinut olla vaikuttamatta taivaan alla asuvien visuaaliseen hahmottamiseen.
Observatorion tähtikaukoputki-illaksi povattiin ensin sadetta, mutta lopulta ilta osoittautui oppaamme mukaan koko alkuvuoden parhaaksi. Onnistuimme näkemään Korurasian (Kappa Crucis -tähtijoukko), Jupiterin, Saturnuksen ja lopulta vielä bonuksena taivaanrannan yläpuolelle nousseen kuun ja sen kraaterit. Näistä kaikista varsinkin kaukoputkesta näkynyt Saturnus oli renkaineen aivan hurmaava. Astrologina Saturnuksen kutsuminen söpöksi kuulostaa hassulta, mutta sellaiselta se nyt kuitenkin näytti. Videoiden ja planetaarioesityksen avulla saimme myös opastuksen Etelän ristin avulla suunnistamiseen. Kaiken lisäksi suurkaupungin keskellä olevasta observatoriosta ulos astuttua oli paljain silminkin mahdollista ihailla aivan kaupungin yli kulkevaa Linnunrataa.
Kristiina Mäntynen, arkkitehti, fengshui-konsultti
www.fengshui-arkkitehti.fi