Astrologia ja symboliikka
Symboliikka on erittäin monimuotoinen ja mielenkiintoinen tapa hahmottaa maailmaa. Symboliikka pyrkii ymmärtämään ja määrittelemään symboleita. Symboleita käytetään lähestulkoon kaikkialla, vaikka emme edes aina huomaa sitä. Tietyt symbolit ovat kulttuurisidonnaisia, kun taas osa symboleista on maailmanlaajuisia. Symboleita käytetään hyvin arkisissakin asioissa. Tienmerkit, liikennevalojen värit, eri maiden liput sekä vaikka ohjekyltit ovat hyviä esimerkkejä. Pelkästään vaikkapa huutomerkki ! on symboli, mikä värittää tekstin merkitystä hyvin erilaiseksi, kuin vaikkapa piste. Väreissä ja muodoissa on myös omaa symboliikkaansa. Esimerkiksi on todennäköistä, että jos näet keltaisen pallon, voit ajatella sen kuvastavan esimerkiksi aurinkoa. Jos sinulla on migreeni, mielikuva ei välttämättä ole mieluisa. Jos taas seisot bussipysäkillä pimeässä räntäsateessa, mielikuva voi olla varsin toivottava. Esimerkiksi keltaisen värin on sanottu olevan peräisin antiikin jumala Merkuriukselta. Merkurius edustaa astrologisesti esimerkiksi viestintää ja vuodesta 1890 alkaen on valmistettu keltaisia lyijykyniä. Me myös tulkitsemme huomaamattammekin symboleita alitajuisesti. Jos menisimme sairaalaan, missä olisi punaiset seinät, emme tuskin olisi yhtä vakuuttuneita paikan turvallisuudesta, kuin steriilin valkoisessa ympäristössä. Kalentereissa on kuunvaiheille omat symbolinsa.
C.G.Jung on kirjoittanut kirjan; Symbolit, Piilotajunnan kieli. Jung on analyyttisen psykologian perustaja ja on myös vahva vaikuttaja syvyyspsykologiassa. Jungista voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, sillä koen hänen olevan hyvin merkittävä henkilö monenkin asian suhteen. Esimerkiksi nykyisin olevat käsitteet introvertti ja ekstrovertti, pohjautuvat Jungin tutkimuksiin sekä teorioihin. Hänen mukaansa psyyken ymmärtämiseen hyviä tutkimusvälineitä ovat esimerkiksi unet, taide, mytologia, filosofia sekä uskonnot. Vaikka henkilö itse ei olisi uskonnollinen, uskonto määrittelee vahvasti jokaista kulttuuria ja näin se on myös yleisten moraalikäsitteiden taustalla. Hän tutki uskontoja, ei pelkästään yhtä uskontoa. Yksi mielenkiintoisimmista tutkinta-alueista on alitajunta. Se, kuinka paljon havaitsemme ja käsittelemme asioita alitajunnan välityksellä, on niin laaja, että emme edes pysty ymmärtämään sen kokonaisuutta. Nykyinen neuro- ja aivotiede tutkii aivojen eri osa-alueita ja esimerkiksi muistia varsin menestyksekkäästi. Me olemme monessa mielessä `laajempi kokonaisuus` kun mitä osaamme edes ajatella. Jungin mielestä todellinen symboli on neutraali ilmentymä tiedostamattomasta tietoiseen mieleen. Näin nilllä ei ole vain yhtä tiettyä merkitystä, vaan merkitys muuttuu ihmisen, kokemuksen sekä elettävän ympäristön ja ajan perusteella.
Symboliikka henkilökohtaisella tasolla on myös aivan oma asiansa. Esimerkiksi vasten yleisiä näkemyksiä punaisesta väristä, koen punaisen rauhoittavan minua. Tiedän tämän olevan ristiriidassa monen asian kanssa. Punainen yhdistetään usein voimaan, rakkauteen, intohimoon ja vaikkapa aggressioon. Oma tuntemus on kuin `olisin turvassa kohtutilassa`, ja äänet ja valot ovat pehmeämpiä. Tämä todennäköisesti perustuu johonkin henkilökohtaiseen kokemukseen, mistä en enää saa kiinni. Yhdistämme myös muistoja symboliikan kautta. Miltä muistot `tuoksuivat`, näyttivät, kuulostivat tai tuntuivat. Tämä on myös merkittävä osa henkilökohtaista symboliikkaa ja kertoo meistä sekä kokemuksistamme varsin paljon.
Astrologia on symboliikkaa. Moni astrologisista merkeistä on ollut käytössä jo antiikin aikana. Tiettyihin planeetta symboleihin on liitetty myös metallien symboliikkaa. Esimerkiksi Marsin symboliikkaan on liitetty rauta. Tulee mieleen esimerkkeinä laulun sanat; ”Ennen oli miehet rautaa” ja vaikkapa Rautavaaran vaakunassa on Marsin symboli. Tämä tulee esille kulttuurihistoriassakin, vaikka emme itse uskoisikaan symboleiden vaikutukseen. Symbolit liittyvät myös mytologiaan. Uskonnoissa sekä kansojen taruissa käytetään varsin paljon symboliikkaa. Suomen kansalliseepos Kalevala on hyvä esimerkki tästä. Astrologia on mielestäni hyvä väline ihmisen ja ajan hahmottamiseen ja ymmärtämiseen. Esimerkiksi Mars sekä Venus, maskuliininen sekä feminiininen tai sisäinen ja ulkoinen (listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään) ovat meissä kaikissa olevia ”osa-alueita”. Jos mietimme vaikka Aurinkoa ja Kuuta. Päivän ja yön valot. Näkyvä ja alitajuinen. On mielenkiintoista miettiä näitä osa-alueita ja teemoja omassa elämässään. Meissä itsessämme on käsittääkseni aina ristiriitoja. Astrologia auttaa avaamaan eri osa-alueita sekä tutkimaan kokonaisuuksia. Aivan kuin olisimme tuhannen palan palapelejä, missä jokaisella palalla on merkityksensä ja paikkansa.
Yksi hyvä esimerkki symboliikasta on unet. Minkälaisia unia näemme ja mitä ne yrittävät meille viestittää. Toisin ilmaistuna; mitä me itse yritämme itsellemme viestittää. Henkilökohtaisesti en lue teoksia, missä unien symboleille on valmis selitys. Olen oppinut lukemaan unieni avulla omaa symboliikkaa ja näin ymmärtämään taas seuraavien unien sanomaa taas vahvemmin. Tämä on jokaiselle mahdollista, mutta se vaatii luonnollisesti aikaa ja keskittymistä. Ajattelen, että sisällämme on kaikki tieto ja vastaukset, mutta usein emme osaa olla tarpeeksi neutraaleja kuulemaan asioiden oikeaa sanomaa. Tunteet, toiveet, pelot, kokemukset ja turvallisuuskaipuisuus värittävät hyvin helposti näkemyksiämme ja siksi katsominen eri perspektiivistä laajentaa ymmärrystä.
Taide ja kirjoittaminen ovat hyviä väyliä saada sisäiset viestit pintaan. Esimerkiksi jo se, että otat tyhjän paperin ja alat kirjoittamaan ilman mitään tarkoituksellisuutta ihan mitä tahansa ensimmäisenä tulee mieleen. Tai piirrät. Tai otat värejä ja toimit vain värien pohjalta. Teen jatkuvasti taulupohjiin tai paperille väripintoja. Kun kaipaan vaikkapa piristystä, teen keltaisen eri sävyistä pinnan. Tai levollisuutta, valitsen sinisen, vihreän tai turkoosin sävyt. Silloin tarkoituksena ei ole tehdä taidetta, vaan vain katsella värejä. Jätän pinnat semmoiseksi niin pitkään, kuin tuntuu siltä. Tämän jälkeen joko vedän uuden maalipinnan tai sitten alankin jatkamaan siihen taidetta. Näin voi opetella myös viestimään oman alitajuntansa kanssa.
Suosittelen jokaiselle symboliikkaa itsetuntemuksen välineenä!
Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén
www.kuussajamaassa.com