Myyttien Ganzhi – Neljä pilaria, osa 1

Ikiaikaisen taolaisen näkemyksen mukaan maailma ja maailmankaikkeus on elävä organismi, jonka luova elinvoima, qi, koostuu paitsi feminiini ja maskuliini prinsiipeistä, myös erillisistä elementeistä ja niiden keskinäisistä suhteista. Keväisin puun energia herää eloon kasvien uudistuessa talvilevon jälkeen. Kesäisin tulen voima hehkuu voimakkaimmillaan auringossa. Syksyisin viileä ja kuulas ilma tuntuu metalliselta keuhkoissa asti. Talvia hallitsee pakkanen ja  lumeksiJatka lukemista ”Myyttien Ganzhi – Neljä pilaria, osa 1”

Standardiemme nostaminen Astrologeina

Tämä kirjoitus on käännös Sharon Knightin kertomuksesta siitä mitä eurooppalainen  APAI järjestö on. Astrologit jotka ovat suorittaneet hyväksytty koulutusohjelma voivat hakea mukaan kansainväliseen järjestöön. Sharon Knight on APAI järjestön puheenjohtaja.  Varhainen versio tästä organisaatiosta oli APA, jonka muodosti ryhmä valaistuneita astrologeja v. 1987. He kykenivät laittamaan sivuun henkilökohtaiset erilaisuutensa ja yhdistymään muodostaakseen järjestön, joka omistautuiJatka lukemista ”Standardiemme nostaminen Astrologeina”

Astrologia, julkisuus ja vastuu

Astrologeina olemme kollektiivisesti vastuussa ammattinimikkeestä ja miten esitämme astrologiaamme esim. verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Astrologiassa on erilaisia koulukuntia, mikä tarkoittaa että eri astrologeilla on omat painotuksensa harjoittaessaan astrologiaa. Siksi on hyvä käydä eri astrologeilla saadakseen monenlaisia näkemyksiä ja tulkintoja. Eettisesti työskentelevä astrologi kunnioittaa asiakkaan mielipidettä ja elämänkatsomusta, vaikka se eroaisi omastaan. Astrologeilla on erilaisia ihmis- ja maailmankuvia, ja astrologinen tulkinta heijastelee aina myösJatka lukemista ”Astrologia, julkisuus ja vastuu”

The British Astrological Associations’n vuotuinen konferenssi Englannissa

Kuvassa Anne Sundell, Maurice Fernandez ja Margareta Hedin Astrological Associations’n konferenssi on kasvanut ja kehittynyt paljon sitten viime käyntini vuonna 2016. Tuolloin osallistuin tapahtumaan saamani stipendin myötä. Oli hienoa huomata kansainvälisten luennoitsijoiden sekä osallistujien määrän lisääntyminen. Tapahtumapaikkana oli Wyboston Lakes -lomakeskus, joka sijaitsee kauniilla paikalla Oxfordshiressa noin kahden tunnin junamatkan päässä Lontoosta. Tällä kertaa matkustinJatka lukemista ”The British Astrological Associations’n vuotuinen konferenssi Englannissa”

Onko astrologiasi omaa vai lainattua?

Tarja: Yhdistyksessä olemme jäsenistön kanssa herätelleet keskustelua astrologisen materiaalin lähteiden ilmoittamisen käytännöistä. Astrologiasta kirjoittavien, luennoivien ja esittävien (esimerkiksi videot) on luonnollisesti noudatettava tekijänoikeuslakeja siinä missä muillakin aloilla. Ammatikseen astrologiaa tekeviä asia kiinnostaa erityisesti, koska teemme julkaisuja ja esityksiä, tuotamme sisältöjä, joita saatetaan joiltakin osin lainata ilmoittamatta tässä yhteydessä lähdettä. Paula: Tämä onkin mielestäni, Tarja, todellaJatka lukemista ”Onko astrologiasi omaa vai lainattua?”

Astrologiaa Norjassa – Kristiina Mäntynen

Moninkertaisena jousimiehenä olen tullut ottaneeksi jonkinlaisen epävirallisen Suomen Ammattiastrologit ry:n ulkomaankirjeenvaihtajan roolin. Olen kirjoittanut matkoistani Australiaan, Irlantiin, Tanskaan ja nykyisin Ruotsille kuuluvalle Hvenin (Venin) saarelle. Viime syksynä tein arkkitehtuurimatkan Osloon, joten koinkin jo lähes velvollisuudekseni tutustua samalla taas myös paikalliseen astro-sceneen.Matkani pääasiallinen fokus oli tosin tutustua 1930-luvun funkisarkkitehtuuriin. Ajoitin matkani Open House Oslo -tapahtumaviikonloppuun, jonka avulla pääsin vierailemaan kohteisiinJatka lukemista ”Astrologiaa Norjassa – Kristiina Mäntynen”

Suomi kartalle!

Edvard Iston Hyökkäys. Kuvalähde: wikipedia Me suomalaiset arvostamme ja rakastamme maatamme, aivan kuten muutkin kansat. Mielestäni olemme kohtalaisen isänmaallisia ja ihmisinä heijastamme maamme arvoja, perinteitä ja luonnetta. Mutta miltä näyttää Suomen valtion kartta neljän pilarin astrologiaa soveltaen? Tämä kirjoitus keskittyy tutkimaan Suomen valtion neljän pilarin karttaa. Selityksiä ja sanastoa löytyy kirjoituksen lopusta. Neljän pilarin astrologiaJatka lukemista ”Suomi kartalle!”

Neljän pilarin astrologiaa vuodelle 2019

Esittely Kohtalaisen uutena Suomen Ammattiastrologien jäsenenä ja blogin kirjoittajana haluaisin esittäytyä pikaisesti ennen varsinaista blogikirjoitusta. Minun nimeni on Paula Parjo. Vuosi sitten liittyessäni Suomen Ammattiastrologeihin, olin ensisijaisesti fengshui-konsultti ja toissijaisesti astrologi. Vuoden aikana ovat roolit kääntyneet vastakkaisiksi. Astrologina harjoitan kiinalaista, länsimaissa vähemmin tunnettua astrologian muotoa, joka tunnetaan virallisemmin kohtalon neljänä pilarina. Kiinnostuin menetelmästä, sillä seJatka lukemista ”Neljän pilarin astrologiaa vuodelle 2019”

Auringonpaluut

Astrologisesta vuosikartasta käytetään nimitystä Auringonpaluukartta. Auringonpaluukartoista on ollut paljon erimielisyyttä, ja on pohdittu kannattaako niitä ollenkaan käyttää transiittien, progressioiden ja direktioiden ohella. Näyttää siltä, että ns. ennustaminen astrologian avulla on pikku hiljaa jäämässä vähemmälle sijalle, mutta sen sijaan astrologiaa on alettu pitää toimivana ja tärkeänä työkaluna elämän eri vaiheissa. Auringonpaluukartta on itse asiassa uusi syntymäkartta kyseiselleJatka lukemista ”Auringonpaluut”

Kun suljet silmäsi

Voimme kulkea tietoisesti vain osan matkaa kohti päämääräämme. Vasta hyppäämällä pimeään saavutamme menestyksen.`- Henry David Thoreau Sisäisen vahvuuden merkitys on kuin kallio tai talonperusta. Se tulee esille usein vasta kun käymme kriisejä läpi. Jokaisessa meissä on voimaa sekä kapasiteettia enemmän kuin osaamme kuvitellakaan. Siis, pistä silmät kiinni ja kuvittele. Sunnuntaina 6.1. on ollut Uusikuu jaJatka lukemista ”Kun suljet silmäsi”