
Kristiina Mäntynen
Peruskonsultaatiot ja relokaatiot. Luennot ajan, paikan ja persoonan välisistä suhteista.
(Suomi, englanti)
Arkkitehti, fengshui-konsultti
Solahdin astrologian maailmaan vuonna 1988 arkkitehtiopintojeni lomassa Tampereella. Pian olin jo mukana Tampereen Astrologisen Seuran toiminnassa ja liityin Suomen Astrologiseen Seuraan.
Olen syntynyt moninkertaisen jousimiesvaikutuksen alla, joten kiinnostukseni on kohdistunut luontevasti ulkomaihin ja kaukaisempiin käsitejärjestelmiin. Kiinaan suuntautuneen opiskelijavaihdon jälkeen, vuonna 1990, kuulin ensimmäisen kerran fengshuista. Perinteistä kiinalaista fengshuita, eli paikan, ajan ja persoonan välisiä energioita olenkin sitten opiskellut siitä lähtien. Pääasialliset fengshui-opettajani ovat kaikki olleet etnisesti kiinalaisia, vaikkakin länsimaihin siirtyneitä. Perinteinen fengshui on muuten sivumennen sanoen jotain aivan muuta kuin länsimaissa eniten tunnettu, Kaliforniassa kehitetty ns. ’bagua-ruudukko’.
Fengshuista muotoutui oleellinen työkaluni heittäytyessäni vuonna 1999 oman arkkitehtitoimistoni varaan. Käytännössä kaikki siitä lähtien tekemäni suunnittelutyö on ollut kytköksissä siihen. Olen tehnyt koti- ja yrityskonsultointia, suunnitellut taloja, auttanut ihmisiä valaistus- ja logosuunnittelussa sekä kotien, yritystilojen ja tonttien valinnassa. Kursseillani ja luennoillani on käynyt vuosien aikana muutama tuhat henkeä.
Paitsi fengshui, myös astrologia on korvaamaton osa kaikkea työtäni ja toimintaani. Se auttaa muun muassa asiakkaan persoonaan, tyyliin ja tarpeisiin tutustumisessa. Viime vuosina kiinnostukseni on suuntautunut yhä enemmän astrologian alkujuurille ja hellenistisen astrologian lähestymistapoihin. Länsimaisen astrologian lisäksi käytän kiinalaista astrologiaa, vähintäänkin oman elämäni syklien hahmottamisessa.
Astrologista konsultointia olen tehnyt muiden töitteni lomassa jatkuvasti, aina kun joku on osannut sitä oma-aloitteisesti pyytää. Mainostuksen sijaan olen luottanut siihen että minut löytävät astrologikseen juuri ne joiden kuuluukin. Moni on löytänyt.
Ota yhteyttä. Katsotaan jos voin jotenkin auttaa.
—
Nettisivuni: fengshui-arkkitehti.fi
Yritykseni Facebookissa: facebook.com/fengshuiarkkitehti
Twitterissä: twitter.com/KristiinaFS
Täällä julkaistut blogitekstit ovat kaikki jousimiesmäisiä, eli käsittelevät tavalla tai toisella muita maita.
Suomen Fengshui ry, jonka perustaja (1994) ja puheenjohtaja olen: fengshui.fi
Mainitsen vielä arkkitehtuurihistoriaan liittyvän harrastukseni, eli kansanfunkiksen: kansanfunkis.fi. Aiheeseen liittyvä, Karjaan funkista esittelevä kirja julkaistiin 2016.