Liisa Wiik

Filosofian maisteri, kieltenopettaja

Astrologia on kuulunut elämääni jo lapsesta asti, jolloin siitä kiinnostuin. Tutkin kavereiltani aurinko- ja nousumerkkejä ja 13-vuotiaana sain ensimmäisen astrologisen tulkinnan omasta kartastani. Se teki minuun suuren vaikutuksen. Halusin oppia lisää, mutta elämä vei ensin muualle. Valmistuin filosofian maisteriksi ja olen työskennellyt kieltenopettajana Suomessa ja Ranskassa. 2014 muutin Lyoniin, jossa toimin pitkään myös matkaoppaana. Elin näiden kahden maan välillä, kunnes vuosi 2020 toi minut takaisin Suomeen.

Astrologia on kulkenut matkassani mukana koko ajan. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana olen tutkinut ja opiskellut sitä itsenäisesti ja käynyt erilaisia kursseja, viime vuosina yhä enemmän. Ranskan vuosinani kiinnostukseni alaa kohtaan syveni jälleen, ja koen, että muutto ulkomaille oli myös tärkeä etappi astrologin tielläni. Tutustuin moniin ihaniin ihmisiin, jotka kannustivat minua jatkamaan astrologian parissa. Olin myös erään paikallisen karma-astrologin opissa.

Tällä hetkellä opiskelen alaa toista vuotta suomalaisessa koulutusohjelmassa (Sielunmatkalla) ja kirjoitan kahden muun ammattiastrologin kanssa kirjaa Karma-astrologiasta.

Koen, että ihmiset ovat saaneet tulkinnoistani apua senhetkisiin elämäntilanteisiinsa ja eväitä omaan itsetutkiskeluunsa. Olen erityisen kiinnostunut karma-astrologiasta sekä astrologian psykologisesta ja ihmissuhdepuolesta. Astrologia on minulle ennen kaikkea väline omaan itseen ja apukeino ymmärtää elämää sekä ihmisten käytöstä syvällisemmin. Se on avain omaan sieluun. Jos oman toimintani avulla voin auttaa ihmisiä heidän elämässään, pidän sitä tärkeänä mahdollisuutena tulevaisuuden maailmassa, jossa meitä auttajia tarvitaan yhä enemmän.

2021 Basam Booksin julkaiseman Karma-astrologian avaimet kirjan pääset tilaamaan ottamalla yhteyttä. Kirjaan on mahdollista saada omistuskirjoitus.

Consultations astrologiques aussi en français (analyse du thème natal, comparaison de thèmes etc.) Je travaille sous l’angle karmique et psychologique. 

%d bloggaajaa tykkää tästä: