Tähtitaivaan musiikkia – Erkki Lehtiranta

Tähtitaivaan musiikia – musiikin ja astrologian kohtaamisia Musiikin ja astrologian yhteydet ovat monet ja moninaiset. Esimerkiksi Pythagoras pohti 2500 vuotta sitten sfäärien soiton ideaa. Hänen mukaansa planeetat lauloivat kulkiessaan taivaalla. Ajatus hämmästytti jo filosofin ja ensimmäisen länsimaisen tiedemiehen aikalaisia, mutta on samalla ollut yksi mystiikan keskeisiä teemoja, jonka yhä uudet sukupolvet ovat löytäneet. Suuri tähtitieteilijäJatka lukemista ”Tähtitaivaan musiikkia – Erkki Lehtiranta”

Pluto, EU ja USA – Erkki Lehtiranta

Pluto, EU ja USA Mundaaniastrologi soveltaa astrologiaa maailman asioihin ja tapahtumiin, mm. politiikkaan, kulttuuriin, taloustrendeihin ja jopa luonnonmullistuksiin. Mundus on latinaa ja tarkoittaa maailmaa. Voimme ehkä puhua maailmanastrologiasta yksilöastrologian sijaan. Kyseessä on ehkä vanhin tai ainakin yksi vanhimmista astrologisista traditioista. Muinaisina aikoina planeettoihin liittyviä tekijöitä käytettiin hyväksi esimerkiksi sotaan lähdön ja kruunajaisten yhteydessä. Myös esimerkiksiJatka lukemista ”Pluto, EU ja USA – Erkki Lehtiranta”