Minulta kysyttiin edellisen bloggaukseni kommentissa muutama päivä sitten apua siihen miten tuota heinäkuuhun 2014 saakka vaikuttavaa Marsin (toiminta), Jupiterin (laajentuminen), Uranuksen (äkilliseltä tuntuvat muutokset) ja Pluton (väistämättömältä tuntuvat muutokset ja paljastukset) muodostamaa isoa ristiä, kardinaaliristiä, pitäisi oikein tulkita omalta kartaltaan antamani vinkin avulla. Voisin kai vastata että lyhyesti että tässä linkki astrologisten huoneiden merkitykseen, esimerkiksiJatka lukemista ”Miten tehdä astrologinen tulkinta? – Soile Naskali”
Avainsana-arkisto:Soile Naskali
Sylvia, Emmanuelle ja Seksi – Soile Naskali
Sylvia, Emmanuelle ja Seksi – Soile Naskali 1970-luvulla eroottisten Emmanuelle-elokuvien myötä yhden aikakauden seksi-ikoniksi noussut Sylvia Kristel on kuollut 60-vuotiaana. Tiedän hollantilaista syntyperää olevan näyttelijättären, mallin ja laulajattaren elämästä hyvin pintapuolisesti, mutta tarkastelen tässä kirjoituksessa hänen astrologista karttaansa kuinka se kertoo yhden näkemyksen hänen seksuaalisuudestaan ja sen merkityksestä hänen elämässään. Sylvia Kristel on kertonut joutuneensa 9-vuotiaana seksuaalisen ahdistelun kohteeksi,Jatka lukemista ”Sylvia, Emmanuelle ja Seksi – Soile Naskali”